MIKSI PUNOITTAVA IHO ON MYÖS ENNENAIKAISESTI VANHENEVA IHO?
Kun ihoon tulee punoitusreaktio, se tietysti tuntuu ikävältä, mutta samalla myös ihossa tapahtuu vaurio.
Puolustussolut tulevat paikalle tarkastamaan mikä on hätänä, ja ne tulevat välittämättä seurauksista eli suoraan kollageeni- ja elastiinisäikeiden läpi.
👉 Tällöin ihon kimmoisuutta tukevaan rakenteeseen tulee vaurioita jotka aiheuttavat ihon ennenaikaista vanhenemista. Kollageeni- ja elastiinisäikeiden jatkuva vaurioituminen punoitusreaktioiden myötä lisää ihon veltostumista ja juonteiden muodostumista.
🔥 Tämä koskee myös tulehtunutta ihoa; kuten akne, ruusufinni ja atooppinen iho.
Tulehtuneessa ihossa on myös suurempi riski ihon epätasaiseen väriin eli hyperpigmentaatioon. Tutummin "maksaläiskät" muodostuvat ihoon joskus vuosienkin viiveellä tulehduksen jälkeen.
Herkistynyttä ihoa tulee rauhoittaa ja suojavaippa täytyy korjata. Lisäksi iho tarvitsee myös korjaavia tehoaineita jotka ylläpitävät ihon kimmoisuutta ja tasoittavat ihonväriä.
Herkistynyt iho on normaalia ihoa vaativampi hoitaa ja se tarvitsee turvallisia tehoaineita. Liian "miedot" tuotteet eivät tuo tuloksia herkän ihon kokonaisvaltaiseen hoitoon.
🆘 Punoittavassa ihossa on myös mikro-tulehdusta, joka jatkuvasti vaurioittaa kollageeni- ja elastiini säikeitä. Ajan myötä tämä aiheuttaa ihoon veltostumista ja juonteita.
☀️Vaurioitunut ihon suojavaippa ei suojaa ihoa tarpeeksi ympäristötekijöiltä, mm. ilmansaasteet ja uv-säteily. Myös riski ihotulehduksiin kasvaa.
‼️ Ihon suojavaipan eli barriäärin korjaaminen on aina ensisijainen asia ihon hyvinvoinnin ja kimmoisuuden kannalta‼️
Image with text
Pair large text with an image to tell a story, explain a detail about your product, or describe a new promotion.
Image with text
Pair large text with an image to tell a story, explain a detail about your product, or describe a new promotion.
Testimonials
FAQs
Autan mielelläni.
Voit aina lähettää minulle viestin, joska kaipaat apua ihosi kanssa tai opastusta tuotevalintoihin. Tässä muutama yleisin kysymys joita olen saanut Botanical Barrier Repairista.
Use this text to answer questions in as much detail as possible for your customers.
Use this text to answer questions in as much detail as possible for your customers.
Kyllä, Botanical Barrier Repair on loistava menopaussin aikana jolloin ihon rakenne hormonaalisista syistä ohentuu ja kuivuu. Samalla saat pidettyä yllä ihon kimmoisuutta ja tasaista ihonväriä.
Botanical Barrier Repair on erittäin rauhoittava ja turvallinen kasvoöljy myös kaikkein herkimmälle iholle. Se ei sisällä allergeeneja, eteerisiä öljyjä eikä esimerkiksi pähkinäöljyjä. Koostumus sisältää mielenkiintoisia raaka-aineita iholle joka on herkästi reagoiva, mm. mustaseljaöljy, reishi (lakkakääpä) ja kotimainen nokkonen. Jos sinulla on jokin harvinaisempi allergia, voit laittaa minulle viestiä niin varmistetaan tuotteen sopivuus yhdessä.
Botanical Barrier Repair sopii yleensä erittäin kuivalle iholle myös yksistään. Koostumus on suojaava ja korjaa vaurioitunutta suojavaippaa. Sopii myös seerumiksi kosteusvoiteen alle. Kosteusköyhä iho tarvitsee lisäksi myös vettä, eli esimerkiksi ruusuveden voi suihkauttaa alle.
Botanical Barrier Repair sopii kaikkiin mainittuihin ihon haasteisiin. Se rauhoittaa tulehtunutta ihoa, silottaa juonteita ja parantaa kimmoisuutta sekä tasoittaa ihonväriä. Suosittelen käyttämään aamuin ja illoin.
Ehdottomasti, Soil of Beautyn tuotteissa ei ole ikärajaa. Botanical Barrier Repair suojaa ja vahvistaa ihon barriääriä jokaisessa elämänvaiheessa.
Sopii ehdottomasti. Koostumus on yllättävän ohut ja nopeasti imeytyvä. Ihonpinnalle jäävä suoja on mattapintainen. Raaka-aineiden rasvahapot auttavat tasapainottamaan talineritystä.